What is going on in hereTallikirjasta voit lukea tallinpitäjä kuusnelosen mietteitä, tallin menoa ja satunnaisia kisatuloksia. Näin pysymme itsekin mukana kuvioissa.17. helmikuuta 2011Vuosi on vaihtunut ja Fentonin hevoskanta kasvaa. Uusia nimiä ovat hevosista Retrodance xx, Faye Ring xx sekä Donington Ring xx sekä poneista Corroboree sekä Juicy Couture. Juicy uusimpana ostoksena.15. elokuuta 2010Huhh, kun on kaksi kuukautta jo vierähtänyt viime kirjoituksista. Olen erittäin tyytyväinen viimeiseen ostokseeni, ratsuponiori Limerickiin. Se on muutamien kisojen aikana sijoittunut lähes joka luokassa. MEJ-Cupista tuotiin elokuulta jopa kaksi sijoitusta.KERJ on saanut väliaikaiset sivut ja kilpailukalenterin pystyyn, joten olemme aktiivisesti mukana toiminnassa. Fentonissa järjestetäänkin jo neljät kilpailut, jotka kestävät torstaista sunnuntaihin. Hip hei, toiminta alkaa vihdoinkin saada siivet alleen. MEJ:n kisoja ollaan Fentonissa järjestetty jo huimat 23 kappaletta! 14. kesäkuuta 2010Palasimme eilen rankalta kisaviikolta Kisakeskus Bailadorista. Hoidimme homman tyylikkäästi ja tuloksena oli monta puhdasta suoritusta ja viikon aikana vain kolme varsinaista epäonnistumista. Kisaviikko KK Bailadorissa oli hauska, mutta vaikea. Viimeisinä päivinä etenkin ponit alkoivat väsyä ja koko viikon parhaimmat sijat taisivatkin tulla 130cm luokista. Hevosistamme Oona ja Emmi olivat tällä viikolla vedossa.Maanantai oli voitokas, etenkin 90cm luokka. Sieltä tuli voitto ja nelossija. Eki ja Oona paahtoivat pehmeällä pohjalla hurjaa vauhtia, ja Ekin voittoaika olikin jopa 12,4 sekuntia nopeampi kun toiseksi sijoittunut. Seuraavat 10 ratsukkoa olivatkin 2 sekunnin sisällä jokainen. Saatiin myös 120 ja 130cm luokista nelos- ja kakkossija. Dee ja Emmi reippailivat hienosti. 120cm luokassa Villen kanssa hypättiin vähän kehnosti vesiesteelle, joten sieltä poistuminen jäi vähän tahmeaksi ja tuli kaksi kieltoa. Tiistailta ei sijoituksia jäänyt kouraan, mutta Oona ja Dee jäivät sekunnin sadasosat viimeisistä sijoittuneista. Hieno päivä kutakuinkin! Keskiviikolle saatiin tallin uusin poni Cherrykin sijalle. Vielä varsin kokematon maastoesteratsumme oli erinomainen radan loppupäässä. Oona-konkari nappasi toisen sijoituksen tältä viikolta ja oli hienosti toinen. 120cm luokassa Onni otti niukan kakkossijan. Hyvä! Torstaina saatiin isommista luokista kaksi sijaa. Dee ja Ville olivat hyvin lähekkäin 4. ja 5. sijalla. Myöskään Onni ei sijoittunut huonosti 23 osallistujan luokassa. Olimme hänen kanssaan kahdeksansia. Mainio Emmi-tammamme sai jälleen 130cm luokasta kakkossijan. Viikonloppuun lähdimme yhden sijan saattelemana. Perjantaina Oona oli tällä kertaa 90cm luokan kolmas, eikä jäänyt kauaksi kakkostilasta tai jopa voitosta. Suuremmissa luokissa jäimme kenties väsymyksen saattelemana kauemmaksi palkintosijoista. Lauantainakin oli havaittavissa jo pientä väsymystä, mutta Emmi-ikiliikkujamme veti hienosti kakkossijan 130cm luokasta. Upeaa! Sunnuntai huipentui Deen kolmossijaan 120cm luokasta ja upeaan kaksoisvoittoon 130cm luokasta. Kiia, joka ei ollut varsinaisesti loistanut näissä kilpailuissa laukkasi voittoon puhtaalla suorituksella ja vain sekunnin päähän kiiti Lea, joka ei myöskään ollut näyttänyt taitojaan erikoisemmin. Hieno lopetus tälle viikolle. Ponit alkoivat jo väsyä ja sijat 11, 18, 20 ja 24 tulivat vain rennolla laukkaamisella ja puhtailla hypyillä. 11. kesäkuuta 2010Uuden ulkoasun myötä piristyimme. |
|